Tarina
On helppoa kehittää tuotteita joihin ihmiset rakastuvat, kun itse rakastaa sitä, mitä tekee.
Perniön Liha Oy on Salossa toimiva, vuonna 1930 perustettu perheyritys, joka toimii jo neljännessä polvessa. Meille tuotteiden korkea laatu ei ole vain sanahelinää. Käytämme kotimaisia raaka-aineita kasvattajilta, jotka kohtelevat eläimiään hyvin. Teemme mahdollisimman paljon yhteistyötä lähialueen tuottajien kanssa, lisäaineita sen sijaan käytämme mahdollisimman vähän. Näin voimme vilpittömin mielin todeta Perniön tuotteiden olevan hyvällä omatunnolla valmistettua lähiruokaa.
Päätuotteemme ovet luonnonkuoriin valmistetut erikoismakkarat ja maksamakkarat. Mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi keskiajan reseptillä luotu Perunamakkara, hirvenlihasta valmistettu Rukiinen Riistaryynäri –ryyni-makkara sekä jo 50 vuotta lähes samalla reseptillä valmistettu Yönakki – herkku, jonka Akateeminen Kiuasseura on valinnut kaikkien aikojen parhaaksi luonnonkuorinakiksi.
Vaikka tehtaamme nykyaikainen ja joustava tuotantoprosessi mahdollistaakin riittävän kapasiteetin, on makkaroiden ja lihatuotteiden valmistus meille edelleen melkein kuin käsityötä. Tiloissamme on myös aito, puulla lämmitettävä savusauna, jossa saunapalvikinkkumme kypsyy maineensa veroiseksi.
Vuonna 2008 Perniön Liha osti Helsingin Makkaratehtaan liiketoiminnan. Makkaratehtaan tuotteita yhdistävät korkea laatu ja aidon lihan maku. Tuotteissa ei ole käytetty mekaanisesti erotettua lihaa eikä kamaraa. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia ja soijattomia.
Ja koska olemme rehellisiä, voimme myös myöntää: Perniön Liha ja Helsingin Makkaratehdas ovat Suomen lihanjalostusteollisuudessa erittäin pieniä tekijöitä. Mutta juuri sen vuoksi meillä on mahdollisuus valmistaa ja kehittää korkeatasoisia tuotteitamme. Me olemme vapaita massatuotannon logistisista ongelmista. Voimme olla varmoja lihamme alkuperästä, laadusta ja erityisesti siitä, että Perniön ja Helsingin tuotteet valmistavat aidot suomalaiset makkarantekijät. Liha-alalla pieni on siis paitsi kaunista, myös maukasta – ellei jopa maukkainta.
Perniön Liha Oy. Valimonkatu 4, 24100 Salo. Puh. 02 735 880. Email: myynti@pernionliha.fi

