Lehdistötiedote 10.3.2015

Perniön Liha juhlii 85-vuotispäiväänsä työn merkeissä – vanhoja suosikkeja ja uusia tuotteita

Positiiviset tulevaisuudennäkymät – työpaikkoja syntyy
Perniön Liha on suomalainen kasvuyritys toimialalla, jolla kilpailu markkinoista on kovaa. Yhtiön vuosikasvu on 20% ja käyttökate 10%, ja tuotannon kasvaessa tarvitaan myös jatkuvasti lisää työntekijöitä. ”Siitä kiitos suomalaisille, jotka ovat löytäneet tuotteemme ja joista on tullut uskollisia fanejamme.”

Pieni ja ketterä hyvän maun asialla
Toimitusjohtaja Rami Himanto. ”Olemme valinneet jatkuvan uudistumisen strategian ja tuotekehityksemme perustuu parhaan maun metsästämiseen. Luotamme siihen, että maku ratkaisee, vaikka emme pysty kilpailemaan suurteollisuuden ja ulkomaisen tehotuotannon kanssa määrillä.” 

Uusiutumalla haetaan kasvua
Uutuuksia Perniön Liha tuo markkinoille Helsingin Makkaratehtaan tuotemerkin alla, jotka ovatkin niittäneet menestystä makkaratesteissä. Akateeminen Kiuasseura on valinnut parhaaksi grillimakkaraksi Rööperin Chiligrillin ja lisäaineettoman LammasMerguez’in sekä palkinnut myös mm. lisäaineettoman Joulumakkaran. Iltasanomien testivoittajaksi kruunattiin aikoinaan Yönakki ja Iltalehden suosikiksi lisäaineeton Currywurst sekä myös Rööperin Chiligrilli.

Uusimpana aluevaltauksena yritys lanseerasi äskettäin valmisruokatuotteet, mutta miksi? Toimitusjohtaja Himanto: ”Olimme jo pitkään ihmetelleet eineksinä myytävien tuotteiden teollista makua, ja totesimme, että kyllä suomalaisten pitää saada parempaa valmisruokaa. Sitä hetken mietittyämme totesimme, että miksi emme tekisi sitä itse. Koko tehtaamme väki innostui heti, ja innostuksemme näyttää tarttuneen – uutuutemme ovat jo löytäneet paikkansa suomalaisten arkipöydissä.”

”Juhlavuoden tuotteemme on jo lähes 60 vuotta kansansuosiota nauttinut lisäaineeton Maksamakkaramme.”

Lisätiedot: toimitusjohtaja Rami Himanto, p. 044 – 735 8813
rami.himanto@pernionliha.fi  - www.pernion.fi - www.helsingin.fi
Perniön 85 vuotta historiakuvat ovat ladattavissa kuvapankissamme: http://pernionliha.fi/media