Reseptit

Pidot paranevat hyvillä resepteillä

PERNIÖN MARINOITU KANTTARELLISALAATTI

1947 Suomessa elettiin vaaran vuosia. Elimme edelleenkin säännöstelytaloudessa, mutta Helsinkiläisessä Hotelli Tornissa saattoivat valvontakomission toverit nauttia aikansa gourmet herkuista vodkaryyppyjen kera.

Vaikeista ajoista huolimatta, meillä uskottiin tuleviin parempiin aikoihin ja suomalaiseen hyvään perinneruokaan. Perniön Lihan Maksamakkara syntyi!

Suomalaista sisua ja luontoa kunnioittaen, kehitimme Perniön Lihan Lisäaineettomalle Maksamakkaralle ajankohtaan sopivan, herkullisen Kanttarellisalaatin. Se syntyy nopeasti, mutta paranee vain muutaman päivän marinadissa. Sen voi myös viedä lahjaksi purkitettuna ystävälle. Mukana tietenkin juhlavuoden maksamakkaraa!

  • 0,5 litraa kanttarelleja
  • 1 punasipuli
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 1 dl hunaja – omenaviinietikkaa
  • 1 rkl merisuolaa
  • Timjamia, neilikkaa, maustepippuria, kanelitanko.

Pilko punasipuli suikaleiksi. Laita nesteiden ja sokerin kanssa kattilaan kiehumaan. Lisää mausteet ja keitä n 10 minuuttia. Sillä aikaa kun punasipuliliemi kiehuu, putsaa kanttarellit ja paista pannulla öljytilkassa. Ripaus suolaa sienien pintaan.

Lisää sienet kuumaan liemeen ja anna jäähtyä ja maustua seuraavaan päivään jääkaapissa.

Nauti Perniön Lihan Maksamakkaran ja näkkileivän tai saaristolaisleivän kanssa. Koristele kruunutillin kukinnoilla.